Paluu arkeen viikko 11 (12.-18.3.2012)

Maanantai aamu töissä tökki hiukan. Olin onnistunut tuhoamaan kaikki unirytmiin viittavatkin rippeet loman aikana. Lisäksi mies karkasi loman lopuksi (lauantaina) työreissuun Intiaan eli jouduin selviytymään ihan omin avuin koko viikosta. Ei sillä: osaan oikein erinomaisesti selviytyä itse. Mitä nyt unohdan syödä ja mennä nukkumaan (enkä oikein osaa nukkuakaan ilman mörön syöttiä... onneksi on koirat! joista 2 osaa jopa nukkua kainalossa) ja aamuista tulee entistäkin takkuisempia. Mutta tiistaina muistin mukaan jo työavaimetkin. Ja keskiviikkona taisi olla mukana jopa se lompakko ja puhelin jotka oli jääneet kotiin edellisinä päivinä. Autolla töissä kulkeminen sinänsä oli kyllä aika luksusta. Siihen voisi vaikka tottuakin. Muuten koko viikko meni koiria ulkoiluttaessa (käytin reippaasti kaikki erikseen lenkillä, huolsin vanhimman tulehtuneita korvia ja pidin huolta juniorin ja omista fysioterapioista) ja tauluproggigsen parissa. Niin ja puhelimessa juorutessa kun sain lopultakin fiksumman liittymän toimimaan. Kamera ei tainnut viikolla ulkoilla kertaakaan mikä kyllä hiersi hieman mielessä kun koko ajan on lämpimämpää ja valoisampaa. Lauantaina vietin päivän ulkona koirasuunnistuksessa kaverin innoittamana. Olin alunperin kieltäytynyt moisesta sillä minä ja suunnistus emme todellakaan ole olleet mitään parhaita ystäviä... Mutta kun kaveri kysyi toistamiseen niin aloin ajatella että miksipä ei. Kaupunkisuunnistuksessa uskoin jotenkin pärjääväni (maastosuunnistuksessa löydän itseni aina ennemmin tai myöhemmin miettimässä jonkin kiven tai kolon kohdalla että onko tää nyt niin iso että tää ois merkattu karttaan ja jos ois niin oisko tää tuo kivi tuossa vaiko ei... kompassin käyttö ko touhussa on myös mulle täysi mysteeri). Ja onhan mulla navi ja kaveri että kai me löydettäis kotiin. Koirasuunnistuksen ideana oli että rasteilla oli kysymyksiä joihin vastaamalla saa pisteitä. Parhaat pisteet voittavat ja jos tullaan tasapistein niin sitten aika ratkaisee. Tämän piti olla leppoisa lauantain vietto koiran pennun sosiaalistamiseksi mutta me taidettiin kiitää aika tavalla ja liukastella mutta kai se kannatti! Vastaukset 10/10 ja maaliin kolmantena, mutta koska kukaan muu ei saanut täysiä pisteitä niin me voitettiin! Epäilen että ollaan eka voittanut bedlingtonjoukkue (joukkue nimellä lampakset). Kivaa oli. Jokunen ihminen sai taas tutustua rotuunkin ja me mentiin voitonkuvauksin jälkeen juomaan voiton kahvit (shampanjaan ei ollunna varaa, autolla ajaen se ois ollu arveluttavaakin nautittavaksi ja jotenkin kahvi, patonki ja kakkupala toimi meillä paremmin). Kiitos kiitos ihana Strada Coffee. Kahvilasta kipaisimme vielä Stockmannilla hakemassa Savulle synttärilahjaksi pikkupirun ja kuivattuja kurkkutorvia. Kiva kun on paikkoja joihin saa koirankin kanssa mennä. Ettei tarvi aina käydä kuskaamassa niitä autoon (kesällä ei voi ettei ne paistu ja talvella ei voi ettei ne jäädy ja ulos ei voi jättää ettei joku myrkytä, kiusaa tai varasta), kotiin tai jonnekin. Sitten meidän piti mennä kotiin. Mutta mä en malttanut. Piti saada kokeilla pyöröpolarisaatiosuodinta jonka uhkasin edellisten epäonnistuneiden koirakuvien jäljiltä heittää roskikseen... Mutta kaupunkikuvauksessa (=ei liikkuvissa kohteissa) se kapistus osoittautuikin sitten ihan kivaksi. Eli kai mä sen säästän. Koirakuvaukseen vois olla fiksua hommata joku hiukkasen laadukkaampi tapaus. Tää kun on joku n. 17€ kapistus huuto.netistä toisin kuin Hoyan suotimet jotka tuossa koossa maksavat lähemmäs 80€. Sunnuntaina nuorimman pikkusiskon rippijuhlat ja niiden kuvausta ja sieltä omien kanssa lenkille. Aika vilkas viikonloppu, mutta toisaalta... haittaako se jos me ei siivottu kaappeja?

Shelttejä oli koirasuunnistuksessa monta. Ja taisivat olla kaikki soopeleita. Tämä sekarotuinen komistus löysi maaliin ennen meitä. Ja Suomen suosituinkin oli edustamassa. Nämä kaverit olisivat selvästi jaksaneet mennä toisenkin kierroksen. Ja tämän kaunistuksen rotua piti miettiä tovi ja sitten vielä toinen ja nyt olen taas jo unohtanut sen Entl..?? Tämä kuva voittajista jäi harmittamaan. Siitä puuttuu se ihan viimeinen skarppius.  Voiton kuvaksi valitsin siis tämän:

Suuret saaliit piti tietty tallentaa. Peruslenkiltä tallentui se miksi narttu on haukkumasana.. Se iskee kun sitä vähiten odotat ja kun olet haavoittumaisimmillasi... Jos Lotta ei olisi niin söpö ja jäinen seinämä niin kiva ja suunnistuskisan voitto niin harvinaista herkkua niin valitsisin viikon kuvaksi neiti näppärän 5v kuvan:

Muista kuvista... Yritimme kuvata rippikuvia. Mutta eräs pieni ruskea nenä ei malttanut olla kuvan sivussa.  No joku onnistuikin. Rapautuva seinä ja valuva vesi pakotti pysähtymään kaupungissa. Samoin sinistä taivasta kohti kurkottaminen. On se rapattu keltainen seinämä valossa kaunis ja niin tuttu! Kun on sen vieressä ja saman suunnittelijan koulussa saanut opiskella. Tuttu on tämäkin auringon kultaama seinä. Melkein jo valitsin viikon kuvaksi tämän: Taivasta kohden. Mutta tämän kuvan rytmi puhuttelee nyt enemmän:

Sellaista tällä erää. Kirkkoa ja suunnistusta. Enpä olisi viikko, pari takaperin aavistanutkaan.