sunnuntai 5. elokuuta 2012

Taivaan sinessä ja kosken kuohuissa eli viikko 20 7.-13.5


Kevät tulvia oli pakko päästä katsomaan Koitelinkoskille (paras paras paikka maailmassa) ja lepuuttamaan sielua kun jokin ahdisti ihan urakalla. Koirat mukaan ja sisko (erinomaisilla mainospuheilla mallia: mä olen kiukkuinen ja en jaksa esittää sosiaalista ja saat sit hanskata koiria kun mä kuvaan... mä en todellakaan käsitä miksi ne silti lähtee mun mukaan, mutta hyvä että lähtevät! Siskon koirakin ois ollu kiva ottaa, mutta se ressaa tytöistä niin kovin ettei tuosta ois tullu mitään.)

Koiria tulikin sitten kuvattua kivillä ja kannoilla ja puussakin napattiin jokunen otos. Ihan mukiinmeneviäkin. Mutta henkilökohtaisesti mä tykkäilen tästä kuvasta eniten. Koski taustalla, ihana peruskallio edessä ja koirilla tuulta korvissa. Ja tulipa tallennettua sekin miksi koirat niin kiltisti yleensä poseeraavat: ei ne mallit palkatta toimi! Jotenkin kaikill aon niin omanlaisensa ilmekin: Yuki on vienosti hamuilemassa namia kohti, Savu pää kallellaan ja yksi korva vinossa ja Halla keskellä, tunkemassa itseään ja kieli jo valmiiksi ulkona. 


Lokkikuva on saldoa reissulta joka tehtiin "hassujen violettien kukkien" takia (oikeastaan reissun syynä taisi olla mun edelleen jatkuva kiukustus jota rakas aviomies arvasi lepyttää kuvausreissulla "jos lähdettäis kuvailemaan niin sulle tulis parempi mieli" ja tuli! että mulla on ihana lähipiiri). Tarkoituksena oli koittaa ikuistaa myös paikalla pesiviä sotkia. Molempia kuvailtiinkin, mutta sitten osui linssiin tämä mustapää: naurulokki. Siipisulat taivaan sinessä se valikoitui viikon kuvaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti