Enkeleiden pikkuserkut

Ystäväni
kaukana
          Keittiössä hääriessä
          juttelen sinulle usein
          kuin istuisit tässä ja nyt!

Ystäväni
lähelläni
         Siipisulat selässäsi
         halatessa melkein tunnen!

Ystävä on taivaanlahja

          enkeleiden pikkuserkku

                                          Anja Porio

Häihin on enää muutama viikko. Perinteiden mukaisesti kaaso kasasi ystäväni yhteen juonimaan polttareita. Kaason virkaa häissä toimittaa vanhin pikkusiskoni, joten polttareiden ohjelmakin oli sisarusten varassa. Minä en osaa suhtautua yllätyksiin. Oikeastaan rakastan suunnittelua niin paljon, että yllätykset ovat jotenkin vastenmielisiä. Joko siksi, että saa yllätykseksi jotain ihan muuta kuin haluaa tai siksi että ehtii mielessään toivoa jotain mikä ei sitten toteudukaan. Ystävällisesti kaaso kertoikin päivän etukäteen ja vihjaili ohjelmastakin sen verran, että pystyin lähtemään matkaan hyvillä mielin. Ja olkoon kuinka polttariperinteiden vastaista tai ei, niin kaikkien etu lienee, että morsian on lähtökohtaisesti hyvällä tuulella?

Polttareiden ohjelmassa oli ensin korujen (korvisten) askartelua kivistä ja helmistä. Sain muistoksi myös lumoavan kauniin savukvartsin, jonka kanssa mietin mitä sille tekisin. Tämän jälkeen vietimme tovin kaupungilla, kävimme syömässä ja menimme sitten yllätyksekseni käsihoitoon. Olipa ihanan ihmeellistä istua tuoliin hemmoteltavaksi ilman kiirettä minnekään, ilman murehtimista siitä mitä ko hoito maksaa, ilman huolen häivää siskojen ympäröimänä. Biologin kädet ja koiran omistajan kädet eivät muutenkaan ole aina kaikkein huolletuin osa (tosin eipä kyllä ole jalkoja tai kasvojakaan paljon hemmoteltu...) joten heti kun pääsin yli lyhyiden kynsien, revenneiden kynsivallien ja naarmuisten, kuivien käsien aiheuttamasta häpeästä niin olipas kiva huomata, että atooppiset kädet oikein pehmenivät hoidosssa ja kynnetkin näyttivät huollettuina paljon paremmilta! Lupaan yrittää välttää koiranpennunhammashoitomenetelmää jatkossa (se on se hoitomuoto jolla käsiä on lähinnä viime aikoina huollettu). Kun kynnet olivat kunnossa suuntasimme intialaiseen ravintolaan, syötiin rauhassa ja juteltiin. Minulle oli ilo ja huojennus huomata, että toisilleen tuntemattomat ystävät tosiaan keskustelivat vilkkaastikin. Ravintolan jälkeen vuorossa oli hyväntekeväisyyskonsertti (tuotto lasten keuhkopolille) bluesia ja countrya. Mukavaa hyvän mielen musiikkia! Eikä annettu nyrpeän henkilökunnan yhtään pilata tunnelmaa.

En minä osannut olla murehtimatta kustannuksista. Enkä siitä viihtyvätkö muut ja onko niillä kivaa ja että eihän kukaan ole yksinäinen tai ulkopuolinen. Mietin sitäkin oliko vaatetus ok. Joinko liikaa vai liika vähän. Näkövammaisen siskon vessassa käynti sai aikaan suurta sydämentykytystä (se kun ei hoksannut raportoida menemistään ja mihinpä sitä seepra raidoistaan pääsisi, huoli on aina sisaruksista kun ne kerran ovat nuorempia vaikka hetkeäkään en epäile etteivätkö ne pärjäisi ihan missä tahansa mihin menevät). Mutta onni on iso lauma kavereita (en ikinä olisi uskonut että meitä on oikeasti paikalla 14 henkeä! ja että monet monet muut olivat myös halunneet osallistua vaikkeivat paikalle päässytkään. Sain jopa postissa kirjan ja melkein kyyneleet silmissä ihmettelin pakettia!), jotka antavat morsiamen olla polttareissaankin oma itsensä. Aika monikin tajusi heti tähyilystä että nyt on huoli jostakin eikä kukaan sanonut ettei saa huolehtia. Kukaan ei kieltänyt olemasta lähes selvinpäin kun kerran itse niin halusin. Kukaan ei nurkunut hassusta musiikista (mulle se on hyvän mielen musiikkia) tai rajoitetusta ruokatarjonnasta. Vain pari ystävää kyseli olisiko pitänyt olla joku hassunhauska puku tai teema tai strippari.

Mutta ennen kaikkea onni on sisko (tai veli) ystävänä. Sillä kuten meille on niin monesti lapsena opetettu:

Ystävät kasvavat erilleen, muuttavat, muuttuvat, kadottavat yhteyden.
Avioliitot ja parisuhteet kariutuvat eivätkä ala ennen kuin aikuisiällä.
Vanhemmat, kummivanhemmat, isovanhemmat kuolevat.
Sisaret ovat paras mahdollisuus koko elämän mittaiseen ystävyyteen. Sellaiseen jota mistään muualta ei saa.

Jos ystävät siis ovat enkeleiden pikkuserkkuja niin sisaret taitavat olla vähintään serkkuja. On lohdullista kun on joku joka on tuntenut sinut aina, jolle ei tarvitse selittää ja joka ymmärtää ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Parhaimmillaan moni kohta täytyy ystävyydessä tai parisuhteessa. Aina ne eivät suinkaan täyty sisaruussuhteissa mutta minulla on onni omata 4 ihanaa nuorempaa sisarusta. Ja on hienoa pystyä jättämään osa hääjärjestelyistä sellaisen kaason harteille, joka todella tuntee sinut. Polttareista sen näki hyvin. Päivä ei olisi voinut olla minulle mukavampi, se ei olisi voinut olla enemmän minua ja pikkulinnut kertoivat että järjestysvastuu tosiaan oli kaasolla. Kiitos siis sis tästä ja kaikesta ja kiitos tulevista asioista myös.

Joku kysyi minulta onko minulla haikea olo kun vietän viimeistä päivääni sinkkuna (outo kysymys sinänsä kun olen ollut parisuhteessa 10 vuotta). Samoin sain kehoituksia, että nyt kannattaisi bailata, kun siihen vielä on mahdollisuus. Mutta itse näen polttareiden tarkoituksen toisin. Minusta polttareiden tarkoitus on muistuttaa ylläpitämään niitä ystävyyssuhteita avioliiton solmimisen jälkeen. Muistuttaa siitä, että ystävät ovat enkeleiden pikkuserkkuja. Kovin tarpeellisia, lohdullisia ja tärkeitä. Muistuttaa siitä, ettei kukaan ihminen yksistään ole täydellinen eikä itseriittoinen vaan yhdessä olossa on voimaa ja että olkoon parisuhde kuinka hyvä tahansa niin ystäville on tilaa ja tarvetta. Samoin hauskanpidolle, hyvälle ruualle ja pienelle hemmottelulle.

Näin ollen en toteakaan haikeana, että sinkkuus on nyt ohi tai, että hauskat päivät ystävien kanssa ovat luetut vaan totean, että kiitos muistutuksesta ystävät, mutta en minä teitä olisi voinut unohtaa muutoinkaan.