Sataisi jo

Rannalla Ihanat vaaleat pilvet liukuvat taivaalla. Hiljaa ja lumoavasti laulaa ulappa. Aaltojen hyväilystä hiekka on väsynyt. Tulisit aivan hiljaa, tulisit juuri nyt - Saima Harmaja  Tätä ei saa ääneen sanoa, joten minä kuiskaan sen hiljaa täällä missä kenenkään ei ole sitä pakko lukea ja jonka lukeneet voivat sen hyvin unohtaa... Minulle kevät on kaikista rakkain vuoden aika. Enkä sano sitä siksi että erottuisin massasta enkä sano sitä siksi että nyt on kevät. Minä ihan oikeasti rakastan näitä kevään kuulaita öitä. Maasta vähitellen versovaa elämää. Hentoa vihreää joka lehti lehdeltä valtaa alaa. Minä rakastan kevät öitä ja aamuja jolloin linnut konsertoivat lähipuissa. Rakastan hallan kirpeitä aamuja, kevät myrskyjä, tuulta, rannoilla toisiaan vasten ryskyviä jäitä. Ja hihkuen vaihtaisin kesän hellepäivät kevään arvaamattomiin keleihin. Tässä se tulee (sulkekaa silmänne jos ette halua nähdä): minä en pidä helteestä. En yhtään. Sade, paukkupakkanen, pilvipouta, ukkosmyrsky, räntäsade, raekuuro. Mikä vaan on minulle mieluisampaa kuin helle. Eikä mikään elvytä niin kuin sade. Keväinen sade, joka sulattaa loput lumet, huuhtoo talven epäpuhtaudet näkymättömiin, puhdistaa ilman. Kesäinen kaatosade, joka lankeaa kuivaan maahan, elvyttää kasvit. Sattumoisin saan aina kuulla tästä kesäisin. Ei kukaan kuulemma voi tykätä enemmän ukkosesta kuin helteestä. Kukaan ei voi nauttia kevään ailahtelevaisuudesta kesän hohkaavaa kuumuutta enemmän. Tuntuu olevan jonkinlainen tabu pitää sateesta. Olisi asiallisempaa sietää sitä, kuin rakastaa sitä. Mutta vain sovinnaisuus säännöt estävät minua tanssimasta alasti sadetanssia pitkän helleaallon jälkeen kun ukkonen lopulta lankeaa maahan. Ja nyt kun muut rapsuttelevat pihalta kuivia lehtiä innoissaan. Huikkivat toisilleen että onpas ihanaa kun on lämmin.... Minä katson kuivaan maahan. Sieltä kovasti ponnisteleviin kasveihin. Enkä voi olla toivomatta niiden lailla että tulisi sade. Kunpa se tulisi jo!