Räntää

Huhtikuu.
Lunta sataa pystysuoraan ylöspäin.
Ei piru keksinyt enää muuta.

Eeva Kilpi 1976

Ihan vielä ei ole huhtikuu. Ja räntääkin sataa vain perinteisiin suuntiin: alaspäin ja suoraan sivulta naamalle. Sillä klassisella tavalla naamalle että on sama mihin suuntaan käännyt niin räntä seuraa mukanasi ja tulee sinua vastaan. Pesee meikit, liimaa hiukset, täplittää silmälasit.

Mikään ei piristä räntäsateista päivää niin kuin seikkailu bussilla (se tuli sittenkin! ja minä ehdin siihen!) kaupunkiin vihkisormusta katsomaan. Korukauppias huomauttaa että haluamani kivi ei ole se halutun sävyinen tumma sininen. Mutta kun minä en halua sitä tummaa sinistä. Enkä edes sitä viime viikkoista trendikästä pinkkiä. Minä haluan sen savun sinisen, aavistuksen liilaan taitetun safiirin. Unieni kiven. Sen jota tiedän haluavani kantaa pitkään. Toivottavasti loppuelämän. Miten se että minusta tulee morsian tekee minusta aivottoman kanan joka a) ei tiedä mitä haluaa ilman että joku valistaa ja b) on valmis maksamaan mistä tahansa mitä tahansa?

Olen jo järkyttänyt morsiuspukuliikettä: en suostunut maksamaan hunnusta 190€ vaan otin ja tilasin sen netistä hintaan 75€. Nyt sitten taas koruliikkeessä keskustelin siitä että haluan sen valjumman värisen kiven. Seuraavaksi on syytä keskustella kaiverruksesta. Meillähän on "vääränlainen" kaiverrus jo kihloissakin. Niissä ei lue nimiä vaan "Lupaus" ja päivämäärä. Haluaisin saman tyylisen kaiverruksen vihkisormukseenkin. Silläkin ehdolla että se tuntuu järkyttävän muiden ihmisten maailmaan.

Morsiuspukuliike ja korukauppa joutuvat tietysti olemaan tekemisissä ja sietämään omatahtoista morsianta työnsä puolesta. Mutta tuntuu olevan lähipiirilläkin kestämistä. Onneksi he ovat halukkaita neuvomaan missä teemme väärin! Harmi vaan että morsian on niin jääräpäinen ja aikoo vakaasti pitää omanlaisensa häät ja kuunnella vain sulhasen mielipidettä. Tässä listaa siitä minkä tiedämme jo etukäteen menevän "väärin":

* Meillä on häissä lämmin ruoka. Mutta ei karjalanpaistia kun morsian ei ko ruuasta tykkää. Meillä ei myöskään ole häissä voileipäkakkua. Me kun luulimme olevamme avarakatseisia kun tarjolla on lihaa, kalaa ja kasvista...

* Morsian on asunut sulhon kanssa jo monta vuotta ja aikoo silti vakaasti kantaa huntua häissään. Virhe! Muistavat kertoa tuttavat. Olkoon. Kirkolla ei tuntunut olevan valittamista.

* Morsiammella ei ole valkoista pukua vaan sininen. Sellainen jota on vuosikausia suunniteltu. Yksinkertainen, halterneck ja vähän kirjailuja. Ei röyhelöä, ei tylliä, ei ruusuja eikä valkoista. "Varsin omalaatuinen ja etten sanoisi omituinen ratkaisu" kertovat kutsutut häävieraat ja morsian pelaa taas mielessään "ei tartte tulla, enempi rahaa häämatkaan" -peliä.

* Morsian ja sulhanen ovat varanneet kirkon. Vaikka morsian käy kirkossa n. kerran vuodessa ja sulho vielä harvemmin. Tämä on kuulemma rienausta. Kirkko ei valittanut siitä että olemme sinne tulossa ja minä kun luulin että uskoni on minun ja Jumalan tai minun ja kirkon välinen asia? Ilmeisesti erehdyin.

* "Eihän sun kimppuun vaan tule kalloja. Ne on sitten rumia hautajaiskukkia." Tulee juu. Ja freesiaa, se on varmaan joku epäonnen kukka myös? Lisäksi siihen tulee risuja! ja peikkoaiheisia juttuja joista en kerro mitään.

* "Et kai sä vaan aio vaihtaa nimeäs?!" Kysyy ystävä. Vastaan hieman hämmentyneenä että tarkoitus on vaihtaa nimeä. Ei siksi että mies sitä vaatisi. Vaan siksi että minä haluan. Mutta kuulemma menetän identiteettini ja itsenäisyyteni jos vaihdan nimen. Minä kun luulin että minussa on muutakin kuin sukunimi...

* "Joko olet alkanut katua?" Kysyy sukulainen n. vuosi kihlauksen jälkeen. Katua? Pitäisikö katua kymmenen yhteisen vuoden jälkeen kun on menossa naimisiin sen ihmisen kanssa jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa? En ole alkanut katua. Olen niin sinisilmäinen etten usko katuvanikaan. Ainakaan ihan heti. Tai no: myönnetään. Ajoittain kadun kovastikin etten pitänyt päätäni ja sopinut karkaamisesta koirien kanssa Etelä-Ranskaan. Kuinka paljon enemmän iloa siitä olisikaan ollut kuin näistä kommenteista! Mutta häitä en kadu. Eikä me häiden takia naimisiin mennä. Vaan sen takia että halutaan olla naimisissa. Tämä tuntuu olevan käsittämätön ajatus, mutta niin se nyt vaan on. Jos me haluttais bileet niin voitais bilettää jotain muutakin.

Pelaan siis mielessäni "marmattajat älköön vaivautuko" -peliä. Sen ideana on että kaikki kelle meidän häät ei kelpaa voi jäädä kotiin. Me säästetään rahaa häämatkaan ja tulijat säästävät myös rahaa ja vaivaa. Eikä kenenkään tarvi olla pettynyt eikä kenenkään tarvi kuunnella marmatusta. Sulho on meillä pitkäpinnaisempi (mikä varmaan ylipäänsä selittää sen että se on jaksanut morsiota ja sen sukua kaikki nämä vuodet) joten olen ulkoistanut ison osan hääjutuista sulhon hoidettavaksi. Tästäkin toki joku jo valisti ettei sulholle kuulu antaa sanan sijaa häiden suhteen. Outo asenne. Kun ne ovat kuitenkin yhtä paljon sulhon häät kuin minun? Sulho saa varmasti vastata myös häissä ja häiden jälkeen esimerkiksi koristeluvalituksiin joita tiedän jo tulevan (ei meille ei tule vaaleanpunaista tylliä, voitte olla varmoja siitä).

Vihkisormus ei ollut vielä valmis tuotavaksi kotiin. Sen sijaan kotiin löysivät tien nilkkurit. Niiden koiranpennun pilalle pureksimien tilalle. Nyt saa tulla kevät! Minulla on kengät ja kaikki valmiina!